lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kenkäkaupassa

Näin lämpimillä säillä ei tee mieli laittaa jalkojaan vaelluskenkiin. Aiemmin käyttämäni Columbian kengät ovat alkaneet väsyä, samoin minä, mutta lähinnä niiden ankeaan ulkonäköön. Tänään minulla oli aikaa käydä etsimässä uusia kenkiä. Olen yleensä ostanut kengät vähän summamutikassa, ainoastaan Meindlini on ostettu myyjän opastuksella ja neuvoilla. Nyt menin Tourulan Intersportiin ja suuntasin siellä osastolle, jossa oli esillä kävelyyn tarkoitettuja kenkiä. Sain kohta myyjän avukseni ja kuultuaan millaiseen käyttöön kenkäni tulevat, hän ohjasi minut pois kävelyosastolta juoksuosastolle. Sanoin, etten ota juoksuaskelta, ellei ole kiirehdittävä auton alta pois. Siltikin olin siis juoksukengän tarpeessa.

Asiantuntija katseli jalkojani ja pyysi minua kävelemään edestakaisin ja hänen käsityksensä mukaan olen neutraalisti askeltava ja se määritteli millainen kenkä minulla pitäisi olla ja etenkin millainen ei. En ollut aiemmin oikein perillä tästä pronaatioasiasta, joten oli todella hyvä, etten omin päin vain kokeillut kenkiä ja ostanut kenkää, joka olisikin vääränlainen, etenkin kun toinen nilkkani on kokenut kovia viisi vuotta sitten pahasti murtuessaan. Päädyin muutamia kenkiä kokeiltuani Asics Gel Glorify-kenkiin. Niissä oli mukava alennuskin ja ihastuin räikyvään väriin. Todellakin toista, kuin entiset ruskeat kenkäni. 


Satuin huomaamaan, että kaupan hyllyssä oli myös Fivefingers-kenkiä. Kammenpyörittäjällä on ollut sellaiset jo useamman vuoden ja olen halunnut itselleni sellaisia myös. Vaikka minulla onkin kummallisia mielipiteitä varvassukista, niin siitä huolimatta käytän niitä välillä ja tästälähin käytän myös varvaskenkiä, sillä ostin Bikila Evo-kengät samaan konkurssiin. 


Nyt minulla on siis kahdet uudet jalkineet ja iloinen mieli. Samoin kuin uudet liikkumiseen tarkoitetut vaatteet, uudet kengätkin innostavat kilometrien keruuseen. Ja ovathan kengät vielä vaatteitakin tärkeämmät. Molemmat kengät tulevat ihan varmasti muuhunkin käyttöön kuin terassin kaiteelle nostettavaksi!

5 kommenttia:

  1. Sporttikamoissa pitää olla iloiset värit!
    Nuo varvastossut ovat hauskan näkösiä, en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Aiemmin olin ilmeisesti vielä siinä elämäni vaiheessa, että varusteissa halusin sulautua maastoon...

      Nuo varvaskengät ovat tosi hauskat, myyjä ihmetteli miten helposti onnistuin saamaan ne jalkaan. Kuulema moni äheltää huomattavasti ensikokeilulla. Otin sen taktiikan, että ujutin varpaat ojossa jo heti alusta asti varpaita kohti oikeita kohtia :D

      Poista
  2. Apua, olen jo neljättä kertaa yrittämässä saada viestiäni lävitse :D...

    Sitähän minä vaan yritin sanoa että hienot ovat kengät, molemmat :)
    Ja edellisiin postauksiisi viitaten, mullakin on Deuterin rinkka (aircontact 45+10) ja hyviä kokemuksia Decathlonista (sekä Ranskassa että Tukholmassa).

    Mukavia harjotuskävelyitä :) Ite en pääse vieläkään kävelemään pitkiä matkoja, jalat vaivaavat yhä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ei ole mitään viestejä roskapostilokerossakaan. Mutta kiva, että nyt kommenttisi tuli perille:)

      Minulla on nyt kauhea kesäflunssa ja kävelyt ihan jäissä, mutta heti kun tästä tokenen, alan taas kävellä. Nuo lenkkarit ovat osoittautuneet tosi hyviksi, ei minulla ole tainnut koskaan aikaisemmin ollakaan hyviä, minun jaloilleni sopivia ja varvaskengätkin ovat kivat, mutta enemmän hauskat kuin pitempään kävelyyn :) Toivon, että sinun jalkavaivasi hellittävät pian.

      Poista
    2. Nuo viestiongelmat olivat ihan täällä päässä, ei siellä. Kunhan sekoilin :D

      Mun miehellä on varvaskengät ja tykkää niistä kovasti. Ite en voi pitää kun on tämä luupiikki ajoittain vaivana. Ei tykkää kovista kengistäkään :/

      Paranemisia :)!

      Poista